Tästä on kyse

Rotating Rotary Camp on elo-syyskuussa 2027 Suomessa toteutettava paikkaa vaihtava ja kulttuurivaihtoa muistuttava leiri. Sen kesto on 2 viikkoa. Siihen osallistuu kahdeksasta kymmeneen leiriläistä Thaimaan ChiangMaista. He ovat iältään 18-24 vuotta. Leiriläiset liikkuvat pikkubussilla eri puolilla Suomea kokemassa paikallisten rotaryklubien heille suunnittelemaa yhden päivän mittaista leiriohjelmaa. Kuhunkin päivään kuuluu helposti ymmärrettävällä perustasolla tapahtuvaa opetusta jostain merkittävästä globaalista teemasta sekä myös rentoja / elämyksellisiä ja mieleenpainuvia hetkiä. Leiri on englanninkielinen.

Tämä Kyrösjärven Rotaryklubissa ideoitu leiri on aivan uudenlainen ja lajissaan pilotti. Varsinkin medianäkyvyyden osalta leirin antamat mahdollisuudet kannattaa hyödyntää. Tehdään Rotary tunnetuksi ja kiinnostavaksi omilla paikkakunnillamme!

Alimmaisena tässä sivustossa on osio Usein kysyttyä (FAQ) josta löytyy lisätietoa erityiskysymyksiin.

Rotating Rotary Camp 2027

The boys in the back

Opetusjaksot

Kuhunkin päivään kuuluu 1-2 tunnin mittainen opetusjakso jostain globaalisti merkittävästä teemasta. Päivän ohjelmasta vastaava rotaryklubi määrittelee opetuksen aiheen ja hankkii siihen tarkoitukseen tarvittavat puitteet. Näihin voi kuulua aiheeseen perehtynyt opettaja, opetustilat ja sen rekvisiitta jne. Opetus voi tapahtua paikallisessa oppilaitoksessa ja tilaisuuteen voi osallistua tuon oppilaitoksen opiskelijoita. Opetus voi olla myös excursio paikallisessa yrityksessä tai kulttuurikohteessa tapahtuva esitys. Päivään on syytä sisällyttää myös aiheen reflektointia.

person holding clear glass ball

Opetuksen teemat

Klubit valitsevat päivän opetuksen aiheeksi jotain globaalisti merkitsevää. Esimerkkeinä voisi olla vaikkapa Ilmastonmuutos, tekoäly, erilaisten kulttuurien kohtaaminen, rauhan rakentaminen, maapallon saastumisen pysäyttäminen, kulkutautien torjunta, maailman ylikansoittuminen, päihteet, terveellinen ravitsemus ja ihmisten ylipaino, avustustyö / hyväntekeväisyys, demokratian tulevaisuus, rotaryaate jne. Olipa teema mikä hyvänsä olisi hyvä reflektoida sitä “mitä minä voisin tehdä” -kysymyksen valossa.

A black table topped with a pencil and paper

Kilpailu klubien kesken

Leiriläiset arvioivat kunkin leiripäivän antia kyselylomakkeella. Siinä arvioidaan muutaman kysymyksen avulla opetusjakson onnistumista, järjestelyjen sujuvuutta, päivän aikana koettujen elämysten vaikuttavuutta ja ilmapiirin rentoutta. Järjestelyistä vastaavat rotaryklubit voivat positiivisessa kilpailuhengessä rakentaa oman ohjelmansa toivoen saavansa leiriläisiltä hyvää palautetta.

Leiriläisten valinta

Leiriläiset tulevat Thaimaan ChiangMaissa sijaitsevista orpokodeista ja non-profit yhteisöistä. He ovat tyttöjä ja poikia iältään 18-24v. Valinta on jo käynnissä. Heitä yhdistää vähävaraisuus jonka johdosta tällaiselle leirille pääsy ei voisi olla heille mahdollista ilman ulkoista avustusta. Rotaryt voivat tarjota heille ponnahduslaudan ja sytykkeen tulevaisuuteen jossa he voivat toimia rotaryaatteen tapaisessa palveluhengessä.

Leiriläisten valinnasta vastaa tri Beatrice 'Bea' Loesch yhteistyössä ChiangMailaisen rotaryklubin kanssa. Bea syntyi Chiang Maissa orpona. Hän muutti Saksaan 14-vuotiaana kun saksalainen perhe adoptoi hänet. Hän opiskeli konetekniikan ja liiketalouden maisterin tutkinnot Saksassa. Tällä hetkellä hän työskentelee lääke- ja bioteknologiateollisuudessa Sveitsissä. Hän väitteli tohtoriksi organisaatiokäyttäytymisen (taloustieteen) alalta keväällä 2025

Bea lähtee Thaimaasta leiriläisten mukaan ja on koko leirimatkan ajan heidän kanssaan avustajana toimien.

My Insta - https://www.instagram.com/lilzidesigns/

Kustannukset

Lennot Thaimaan ja Suomen välillä on merkittävin kustannuserä. Pikkubussilla liikkuminen Suomessa leiripaikasta toiseen muodostaa myös suuren kuluerän. Näiden kulujen osalta meidän on turvauduttava sponsorien tukeen. Kevään 2026 aikana kampanjoimme sponsoreiden saamiseksi mutta jo nyt olemme saaneet hankkeelle selkänojaa ja varmuus hankkeen toteutumiselle näyttää tältä osin jo olevan. Silti kovasti toivottavaa olisi jos osallistujaklubeilta löytyisi vielä sponsoriehdokkaita.

Yksittäisiin leiripäiviin liittyvistä kuluista vastaa kunkin päivän vastuullinen rotaryklubi. Leiripäivän kuluja ovat majoitus ja ruokailut sekä opetukseen ja leiripäivän aktiviteetteihin liittyvät kulut. Yksittäisen osallistujaklubin kulut ovat siten täysin riippuvaisia siitä miten klubit vastuupäivänsä toteuttavat. Klubit itsenäisesti päättävät päivän fasiliteeteista ja niiden kustannuksista.

Leirin luonteeseen ei kuulu kallis pröystäily. Idyllisiä majoituspaikkoja ja vaikuttavia elämyksiä tarjoavia kohteita löytyy pienelläkin budjetilla.

Ohjelmaesimerkki

Alla kuvattu yhden vuorokauden ohjelma ei ole Kyrösjärven Rotaryklubissa suunniteltu ohjelma vaan tämän sivuston tekstien kirjoittajan aivoitusten luomus.

Pikkubussi saapuu illan suussa Kauppilan matkailutilalle. Oletuksena on, että leiriläiset ovat edellisessä paikassa saaneet ison pläjäyksen aktiivista toimintaa ja päät täyteen uutta painavaa tietoa joten tuon painon johdosta he ovat päät riipuksissa bussista poistuessaan. Kauppilan isäntäpari vie ryhmän iltanuotiolle jossa myös iltapala tarjolla. Unta kaaliin klo 22.

Aamiaisen jälkeen bussi vie ryhmän Ikaalisten lukion auditorioon jossa 2-3 lukion oppilasta pitää alustuksen aiheesta "Mikromuovit ja muovin kierrätys klobaalina haasteena". Keskustelua ja esimerkkejä. Koulun esittelykierros ja koulun tarjoama lounas.

Siirtyminen Villa Vihtaan jossa sauna-aiheinen videodokumentti. Soukon saunalautta vie ryhmän Kyrösjärvelle. Voi sitä riemua!

Pitopalveluyrittäjän loihtima päivällinen idyllisessä ikivanhassa maalaistalossa. Siirtymä seuraavaan leiripaikkaan.

Person reading a newspaper

Medianäkyvyys

Poikkeksellinen medianäkyvyys on tämän leirin keskeinen tavoite. Jokaisen osallistuvan rotaryklubin kannattaa tehdä buffi omaan paikallislehteensä ja myös kutsua lehden toimittaja seuraamaan leiripäivän tapahtumia. Kukin klubi miettikööt tykönänsä mitkä mediat voisivat olla leiristämme kiinnostuneita. Taka-ajatuksena meillä tietenkin on uusien jäsenten saaminen, ei kait sitä pidä kiistää. Mutta myös rotaryaatteen levittäminen itseisarvona on meille tärkeätä.

Service above self ja Unite for Good sopivat leirimme aatteeseen täydellisesti. "Kymppi kello napa".

Download the free Togo RV app today to unleash your clever RV camping companion. https://www.togorv.com

Matkustaminen Suomessa

Tarvitsemme pikkubussin jossa on kuljettajan lisäksi tilaa kymmenelle leiriläiselle, heidän avustajalleen (=Bea), videoblokin tekijälle ja yhdelle vaihtuvalle rotarylle. Yllä mainittujen matkatavarat myös vaativat oman tilansa.

Tunteeko joku liikennöitsijän joka voisi tarjota kuljetuspalvelun kahden viikon ajaksi elo-syyskuussa 2026? Kuljettajan ehkä pitää (?) vaihtua kerran tai kaksi tuon kahden viikon aikana, mutta tämä asia on liikennöitsijän hallinnassa, ei meidän.

Haluamme tarjota leiriläisille monenlaisia elämyksiä. Siksi näissä leiripaikkojen välisissä siirroissa on hyvä valita ajoreitit siten että kaunista suomalaista maisemaa ja kyliä ja kaupunkeja voi nähdä matkojen aikana bussin ikkunoista. Pääteitä käytetään vain tarpeellisin osin.

winding down a surf with on Oahu’s Eastside.

Aktiviteetteja leiripäivään

Olkoot taivas ja maa rajoina mitä mukana olevat rotaryklubit keksivätkään. Leirinuotiot, sienien ja/tai marjojen ohjattu poiminta, kalastus, luontopolut, kansallispuistot, erilaiset saunatyypit tutuiksi, uintia, konsertti, teatteri, museoesittely, puiden istutusta rotarypuistoon jne.

Thaimaahan tämä leiri on "myyty" rentona ja positiivisessa mielessä ikimuistoisena joten eiköhän me rakenneta Suomikuvaa tältä pohjalta.

Maailman onnellisimman kansan leima meidän otsassamme jo on, halusimmepa sitä tai ei. Niin tai näin.... meidän käsissämme on mahdollisuuksia tuottaa katetta tuolle mielikuvalle.

man in black crew neck t-shirt holding black dslr camera

Videoblogi

Leiristä tuotetaan videoblogi. Blogin tekijä kulkee leiriläisten matkassa koko kiertueen ajan ja editoi video-otoksistaan dataa tämän rrc.camp -domainin alle tulevaan blogiin, jos ei nyt päivittäin, niin lähes päivittäin.

Videoblogi on nähtävissä kaikkialla maailmassa. Oma intressimme on saada suomalainen media ja varsinkin klubien paikalliset mediatoimijat kiinnostumaan leiristämme ja uutisoimaan siitä mahdollisimman näyttävästi. Klubien kannattaa informoida mediaa mahdollisimman aktiivisesti.

Katso alta FAQ

Ota yhteyttä RRC 2027 -tiimiin

Usein kysyttyä (FAQ)


Yritämme löytää sponsorin tai spnsoreita. Rotarypiiriltä emme ehkä saa avustusta matkoihin. Sponsoreiden löytäminen matkakustannuksia verten on yhteinen haasteemme joten siis voimme lyöttäytyä tämän asian kanssa yhteen. Rahoituksen saamisen edellytyksenä on usein jonkinlaisen hyödyn saaminen. Tämä leiri tavoittelee saavansa merkittävää mediahuomiota joten eiköhän juuri sen perusteella löydy vastaavasti huomiota kaipaavia rahoittajia saamaan sponsorirahalle vastiketta.


Bea on aloittanut leiriläisten valinnan ja "saldo" on nyt kahdeksan valituksi tullutta. Tarkemmat tiedot valituiksi tulleista julkaistaan tällä webbisivustolla lähiaikoina. Passien ja viisumeiden saamiseksi valintaa on jouduttu rajamaan vain Thaimaan kansalaisuuden omaaviin nuoriin ja heidän yläikärajansa on nostettu 24 vuoteen. Thaimaalaiset ovat täysi-ikäisiä vasta 20-vuotiaana ja 21 ikävuoteen asti passin saamisen edellytyksenä on vanhempien tai kasvatusvelvollisen hyväksyntä ja suositus.


Passit, viisumit, vakuutukset jne. hoidetaan Thaimaasta käsin. Leiriläisten on otettava vakuutus. Rotaryt antavat tiedon vakuutuksen vaaditusta kattavuudesta ja myös vakuutusyhtiöstä jota suosittelemme.


Tiedossani ei ole että tällaista leiriä olisi aiemmin järjestetty rotareiden toimesta ainakaan Suomessa. Tämä leiri on pilotti josta saatuja kokemuksia voidaan käyttää jatkossa. Onnistunut pilotti johtanee uusiin vastaaviin leireihin.


Ei ole. Tämän osalta toivomme että tehtäisiin etsintää kaikissa yhteistyöklubeissa. Voisi myös miettiä sitä olisiko joku oppilaitos valmis ottamaan tämän videoblokin tehtäväkseen harjoitustyönä. Kuvaaja voisi vaihtua parin-kolmen päivän välein ja editointi tehtäisiiin koululla. Kuvatut videothan voi lähettää netin kautta koululle sitä mukaa kun dataa syntyy. Ammattikasvatuksen tutkijana (emeritus) näen tällaisen harjoitustyön suorastaan "herkullisena" IT-alan op'iskelijoille.


Päivämäärät lyödään kiinni vasta lentoja tilatessa, Lentojen hinnat vaihtelevat ajankohdan mukaan ja eri viikonpäivät ovat eri hintaisia. Leirin tarkkaa ajankohtaa voidaan vielä muutella tarpeen mukaan.


Ei tarvita isäntäperheitä mutta toisaalta mikään ei estä sitä että joku leiriin osallistuva klubi hoitaa leiriläisille yön yli majoituksen isäntäperheissä. Isäntäperheiden löytäminen on kokemukseni mukaan yleensä todella vaikeata jopa sellaisissa tilanteissa joissa kyseessä on lyhyt-aikainen majoitustarve. Mutta jos joku klubi haluaa järjestää majoituksen näin ja onnistuu perheet löytämään niin asia on ihan ok.


Tämän tekstin kirjoittajalla on omaa kokemusta suomalaisten 17-18 vuotiaiden leiriläisten kiertoajelusta Thaimaassa keväällä 2012. Nämä Nokian lukion opiskelijat (7 tyttöä ja 1 poika) aivan erityisesti nauttivat siitä että he saivat nähdä alati vaihtuvia maisemia ja kyliä ja kaupunkeja. Heidän matkatavaransa mahtuivat yhteen reppuun ja yöpymispaikkoihin asettuminen tapahtui minuuteissa. Thaimaalaisille nuorille arvelisin tämän olevan vielä helpompaa. Toki Suomen ilmasto vaatii lämpimien vaatteiden kuljettamista mutta ei ongelmaksi asti.

RRC-leirimme on myös kulttuurinvaihtomatka. Kahden viikon pakettiin saadaan paljon kulttuurisia kokemuksia kun käytetään tuo aika tehokkaasti. Virkistävistä kokemuksista koostuva leiri ei välttämättä ole väsyttävä ja rasittava, varsinkaan näin nuorille leiriläisille. Ymmärrän että meistä ikäihmisistä tämä asia voi tuntua yllättävältä.


Tätä asiaa voimme pohtia ihan yhteisestikin. Yhtenä vaihtoehtona näen sellaisen että joku majapaikka on varautunut ottamaan leiriläisten kokoaman pyykkisäkin vastaan pikkubussin saapuessa ja palauttaa pyykit aamulla pestyinä ja rummussa kuivattuina. Myös jotkin matkan varrelle osuvat ABC liikenneasemat on varustettu pesukoneilla ja kuivureilla, Matkalla mukana kulkevan avustajan (=Bea) yhtenä tehtävänä on huolehtia tämän tapaisista käytännön toimenpiteistä.


Tämä on kysymys jonka olen itse esittänyt. Olen käynyt Thaimaassa 15 kertaa ja reppureissannut Kaakkois-Aasian muissakin maissa. Tuo häveliäisyys on tosiasia ja se arvelutti minua toden teolla. Olen ottanut asiasta selvää ja yllättynyt kuulemastani. Olen ymmärtänyt asian niin, että tämä asia voidaan käsitellä etukäteen lähtijöiden kesken ja he sopeutuvat tilanteeeseen mutkattomasti. Yksi miniöistäni on syntypeäinen thaimaalainen, asuu nykyään Suomessa, ja hän on tätänykyä "saunahullu". Hänkin vahvistaa tiedon siitä että voimme viedä thai-leiriläisiä saunaan